Poikani (15v.) puhui itselleen isoisänsä vanhan Opelin. Kyseessä on huikean kaunis D-mallin Rekord Berlina vuodelta 1977. Poikani oli jo pitkään kytännyt sitä ladosta, jonne auto oli aktiivipalveluksen päätteeksi ajettu kuusi tai seitsemän vuotta sitten. Viimeinen huolto ja katsastusmerkintä oli vuodelta 2003. Me auton omistajan lapset emme olleet papan romusta kiinnostuneita.
Tästä alkaa tarina auton pelastuksesta. Tavoitteena on saada auto ensin katsastettua, sitten kunnostettua ja lopulta siirrettyä museorekisteriin, jonne se oikeasti kuluu.
Opel oli siis ollut ajossa kuusi vuotta sitten. Silloin isä ei ollut siitä vielä valmis luopumaan, vaikka autoa kyseltiin häneltä melko usein kun hän kävi sillä kaupassa tai tankkaamassa. Lähisuvusta latoon lojumaan jäänyt auto innosti ainoastaan pientä poikaani. Lopulta aika kypsyi ja poika varttui, niin että luovutus tuli ajankohtaiseksi.
Pähkäilin pitkään, miten "hylyn" saa siirrettyä meidän mökille parin sadan kilometrin päähän. Kaverit kehottivat ajamaan sen sinne. Minulta itseltäni meni melkein vuosi samaan lopputulokseen päätymiseen. Ei siis muuta kuin junaliput Tampereelle ja onnikalla Teiskon suuntaan ja siellä ruususen unta ladossa kuusi vuotta nukkunutta autoa herättelemään.
Kiitos kannustuksesta. Projekti tosiaan alkoi eilen auton käynnistämisellä. Kuusi vuotta ladossa on pitkä aika, mutta usko saksalaiseen moottoritekniikkaan oli kova, joten emme katsoneet lähtiessä maitojunien aikatauluja. Tavoite oli palata kotiin saman päivän aikana ja vielä varsin nopeasti, sillä viimeinen katsastusaika irtosi kolmeksi.
Rekordin akku oli ollut kiinni autossa kuusi vuotta, mikä oli sille liikaa. Akku pysyi täysin kuolleena elvytysyrityksistä huolimatta. Ensimmäinen hankinta oli siis uusi akku (79e). Toinen reissukin varaosakauppaan oli tehtävä, sillä pakoputken kannatinlenksut (2e) osoittautuivat entisiksi, kun autoa alettiin tosissaan käynnistämään.
Rekordin asiapaperit siirtyivät tulevalle omistajalle jo hyvissä ajoin ennen, kun autoa oli edes työnnetty ulos ladosta. Kuvassa 15-vuotiaan pojan onnea. Uudelle omistajalle auto siirtyi luovutuskirjalla, sillä vanha omistaja ymmärsi, että sen kunnostamisesta aiheutuu vain kuluja.
on se hieno eipä noita liikaa liikenteessä näy, kaverilla on tommonen kaksiovinen ja liikenteessä kesäaikoina ainakin, pitääpä asalta kysyä josko kuvan siitä sais näytille..
Kiitos. Joo, auto on hieno ulkoa, mutta sisältä se on paksun homeen peitossa. Siinä kun oli ollut muovi päällä suojana lähes seitsemän vuotta, eikä ilmausta. Verhoilun ja sisätilojen kanssa joutuu siis tositoimiin. Miten lie homeen herraksi parhaiten pääsee??
Vaan homeen kanssa ei ehtinyt pähkäillä yhtään, auto oli saatava käyntiin ja katsastukseen Helsinkiin. Uusi akku kiinni, ilmanputsari auki ja häkää pönttöön, ja niin Rekord hörähti käyntiin. Hiekkatiellä oli hyvä herkistellä jarruja, jotka jumittivat enempi vähempi. Tuntuivat silti olevan kohtuullisessa balanssissa. Sitten nokka kohti Helsinkiä ja Itäväylän katsastusasemaa.
Siirtoajoon oikeuttava katsastusaika oli varattu Helsinkiin kolmeksi. Varttia vaille kurvasimme katsastusaseman pihaan. Ajon aikana oli selvinnyt, ettei auto tule menemään laahaavien jarrujen takia läpi, joten kyseessä oli vikalistan hakeminen.
