Keravan Ralli 17.9.2011

Keskustelua kaikenlaisesta moottoriurheilusta.
Avatar
MaxWeapon
OCF Member 2015
Viestit: 156
Liittynyt: 14 Kesä 2004, 03:00
Paikkakunta: Kerava

Keravan Ralli 17.9.2011

Viesti Kirjoittaja MaxWeapon »

Onkos porukkaa tulossa katsomaan?

http://www.keravaralli.fi/

Kotimaisen SM-sarjan päätösosakilpailu (7/7) kaasutellaan Keravalla lauantaina 17. syyskuuta.

Erikoiskokeet ajetaan Itä-Uudenmaan sorateillä. SM-rallin reitin kokonaispituus on 348,53 kilometriä, joihin sisältyy peräti 11 erikoiskoetta. Kilpailijat ajavat erikoiskokeita noin 104,45 kilometriä, ja niillä on sorapinnan lisäksi myös asfalttiosuuksia yhteensä noin kahdeksan kilometriä.

– Nopeimmilla kuskeilla erikoiskokeiden ihanneaika on tunti ja kolme minuuttia. SM-sarjan parhailla keskituntinopeus pyörii 110 kilometrin paikkeilla, reittijohtaja Pekka Kanninen arvioi.

Kilpailunjohtaja Anne Hjelm odottaa ralliin paljon yleisöä, mutta tarkan määrän arvioiminen on vaikeaa.

– Jos 1 500:een päästään, niin se on hyvä. Enemmänkin yleisöä olisi mukava saada, mutta minulta puuttuu kristallipallo siitä, millainen sää kisapäivänä on, Hjelm tuumaa.

Kilpailun lähtö tapahtuu kello 9.01 Keravan Klondyken pihalta, Kumitehtaankatu 5:stä. Ensimmäisiä kilpailijoita odotetaan maaliin noin kello 19.15.

Jos ei halua lähteä metsään pikataipaleiden varrelle, rallia näkee myös Keravan kaupunkialueella.

Myllynummella ajetaan kello 18.55 yleisöerikoiskoe.

– Myllynummella on ohjelmaa myös päivällä, esimerkiksi rallisprint-kisa kello 11 aamulla, Hjelm kertoo.

Tiukin taistelu kauden viimeisistä SM-pisteistä nähtäneen jo kuudetta Suomen mestaruuttaan metsästävän Juha Salon sekä viimevuotisen SM-hopeamiehen Joonas Lindroosin kesken. Kaksikolla on vain yhden pisteen ero Salon eduksi.

Ari Vihavainen ja Jarkko Nikara ovat vahvimmin kiinni pronssimitalissa, mutta sanansa on vielä sanottavana Riku Tahkolla ja Jussi Tiippanallakin. Jälkimmäisten mahdollisuus pronssimitalille vaatinee Vihavaisen ja Nikaran epäonnistumista.

Ilmoittautumisia kaikkiin luokkiin tuli määräaikaan mennessä yhteensä 113.
Calibra 2.0 16v -92

Tee ympäristöteko osta uusi auto!
Paskat huomisesta elämä on musaa ja juomista.
Avatar
_Jape_
'Diplomat'
'Diplomat'
Viestit: 4738
Liittynyt: 10 Touko 2007, 01:17
Paikkakunta: Lahti

Re: Keravan Ralli 17.9.2011

Viesti Kirjoittaja _Jape_ »

Jees tulossa :bye:
Superdiileri.
Maalaus ja hiekkapuhallus työt ammattitaidolla, ota yhteyttä.
Avatar
Jarno
OCF Member 2022
OCF Member 2022
Viestit: 8489
Liittynyt: 31 Tammi 2002, 02:00
Paikkakunta: Sipoo

Re: Keravan Ralli 17.9.2011

Viesti Kirjoittaja Jarno »

Ainakin huollossa ja Myllynummella tulee varmaankin hengailtua.
Vectra-A Turbo 4x4 -94 - Irmscher Omega C40 V8 - Astra-G OPC Caravan - Corsa-C OPC - Astra-H OPC - Opel Antara
Avatar
Kenda
'Kapitän'
'Kapitän'
Viestit: 74
Liittynyt: 20 Helmi 2008, 01:34
Paikkakunta: Kaarina
Viesti:

Re: Keravan Ralli 17.9.2011

Viesti Kirjoittaja Kenda »

Ei pysty, mää kilpailen Länsirannikon Rallissa samana päivänä :D
Avatar
Nortter
OCF Member 2020
Viestit: 1080
Liittynyt: 17 Loka 2006, 07:47
Paikkakunta: Nurmijärvi

Re: Keravan Ralli 17.9.2011

Viesti Kirjoittaja Nortter »

Voisivat keksiä muitakin teitä tonne ajettavaks kun joka kerta nuo samat. :roll: Nuottikisa ja samat tiet ajaa porukat länsirannikon suuntaan.. :x
Corsa B GSi 1.6 16v -95 & Astra G 1.6 16v -02

Menneitä opeleita: Opel Insignia 2.0t -09 || Opel Astra H Wagon 1.8 -05 II Opel Astra Coupé Bertone 2.2 -01 || Opel Calibra Dtm -95
Opel Kadett c 1.2N -76 || Opel Vectra 1.8i -95
Avatar
Jarno
OCF Member 2022
OCF Member 2022
Viestit: 8489
Liittynyt: 31 Tammi 2002, 02:00
Paikkakunta: Sipoo

Re: Keravan Ralli 17.9.2011

Viesti Kirjoittaja Jarno »

Sprintti peruttu. :x
Vectra-A Turbo 4x4 -94 - Irmscher Omega C40 V8 - Astra-G OPC Caravan - Corsa-C OPC - Astra-H OPC - Opel Antara
Suski
'Diplomat'
'Diplomat'
Viestit: 1525
Liittynyt: 25 Helmi 2007, 15:50
Paikkakunta: Kerava

Re: Keravan Ralli 17.9.2011

Viesti Kirjoittaja Suski »

Juu, menossa ollaan miesporukan kanssa kattomaan. Reitti on selvillä ja pitäis vaan päättää että mille pätkälle menis.
Kitistä kattelin, et 110 autoa mukana ja sukulainenki siellä ajamassa. Se kumminki keskeyttää jo alkupätkillä, kun auto
hajoaa jälleen kerran.. Neste rallissaki auto sytty tuleen ni ne rallit loppu siihen.
Avatar
Nortter
OCF Member 2020
Viestit: 1080
Liittynyt: 17 Loka 2006, 07:47
Paikkakunta: Nurmijärvi

Re: Keravan Ralli 17.9.2011

Viesti Kirjoittaja Nortter »

Suski kirjoitti:Juu, menossa ollaan miesporukan kanssa kattomaan. Reitti on selvillä ja pitäis vaan päättää että mille pätkälle menis.
Kitistä kattelin, et 110 autoa mukana ja sukulainenki siellä ajamassa. Se kumminki keskeyttää jo alkupätkillä, kun auto
hajoaa jälleen kerran.. Neste rallissaki auto sytty tuleen ni ne rallit loppu siihen.
Samma här.. muutoksena viimevuoteen muutama ek ajetaan erisuuntaan. ek5 itellä tähtäimessä ja se vanha vasuri. . :wink:
Corsa B GSi 1.6 16v -95 & Astra G 1.6 16v -02

Menneitä opeleita: Opel Insignia 2.0t -09 || Opel Astra H Wagon 1.8 -05 II Opel Astra Coupé Bertone 2.2 -01 || Opel Calibra Dtm -95
Opel Kadett c 1.2N -76 || Opel Vectra 1.8i -95
Suski
'Diplomat'
'Diplomat'
Viestit: 1525
Liittynyt: 25 Helmi 2007, 15:50
Paikkakunta: Kerava

Re: Keravan Ralli 17.9.2011

Viesti Kirjoittaja Suski »

9 pätkällä (Kankkilassa) olin kattelemassa. Karikin pääsi onneks maaliin asti.
Se on erittäin hieno homma! :peukku: Laskeskelin tuolta tulospalvelusta, et 54 autoo kaiken kaikkiaan keskeytti.
Vastaa Viestiin