Astra H Z18XE tehot hukassa ja pyörii kylmänä kolmella

Tekniikka-aiheinen keskustelu moottoriin liittyvistä asioista.
Moottorinohjaus, toiminta, tyyppivikoja, korjauksia, jne...
Älä laita tänne kysymyksiä virittämisestä, sillä niille on olemassa oma alueensa.
Vastaa Viestiin
Edu292
'Agila'
Viestit: 6
Liittynyt: 16 Huhti 2018, 20:16
Paikkakunta: Juva

Astra H Z18XE tehot hukassa ja pyörii kylmänä kolmella

Viesti Kirjoittaja Edu292 »

Hei,

Autona on tosiaan H Astra vuosimallia 2006 koneena on Z18XE 92kW. Autossa on automaattilaatikko.

Ongelma alkoi eräänä kauniina päivänä moottoritiellä kun yhtäkkiä syttyi moottorin vikavalo. Ajolleen auto tuntui muuten normaalilta, mutta vähän oli tehot hukassa. Ajattelin, että moottoriin on vaan kertynyt karstaa pitkän työmatkan seurauksena ja ajattelin "vian" poistuvan kun antaa autolle vähän kenkää. Noh, eihän se mihinkään poistunut.
Auto alkoi vikavalon syttymisen jälkeen lähtemään kolmella pyörimään. Toisaalta lähti käyntiin nätisti jos auto oli ollut roikassa. Käynnin tasoittumiseen menee jokunen tovi ja kun pääsee liikkeelle homma toimii. Moottorin lämmetessä tehot puuttuu. Eli siinä noin 2000 kierroksen paikkeilla on tavallaan seinä, josta kierroksia on todella vaikea saada nousemaan. Pykälää pienentämällä auton saa vetämään suhteellisen hyvin kovilla kierroksilla, mutta ei kuitenkaan aivan samalla tavalla kuin kuuluisi.

Kävin paikallisella huoltoasemalla lukemassa vikakoodit (Pahoittelut, vikakoodin numeroa ei ole muistissa), jossa testeri kertoi vian syyksi laihan seoksen. Vaihdoin sen seurauksena vain tulpat. Kun vikakoodit nollattiin, ei valo syttynyt heti uudestaan vaan siihen meni n. 200km. Vika tai oire oli kyllä läsnä vaikkei valo palanutkaan.

Varasin sitten ajan Laakkoselle, jossa lukivat vikakoodin 3. syliterissä sytytyskatkoja (Vikakoodin numero jäi liikkeeseen). Tämän seurauksena he vaihtoivat uuden puolayksikön. Vika ei poistunut. Uusi aika samaiseen liikkeeseen on varattu, mutta rengassesongin vuoksi aika meni kahden viikon päähän. Olisiko teillä ajatuksia mikä autossa mättää? Ilmamassamittari on puhdistettu. Vikakoodeja en ole saanut poljin kikalla katsottua. Tällä hetkellä valo ei pala, mutta se luultavimmin syttyy taas parin päivän sisällä. Varmaan ilmamassamittari menee vaihtoon seuraavaksi? Tuossa ei tosiaan ole ollenkaan EGR:ää (Keskusteluja lukemalla se olisi nuiden koodien perusteella voinut olla vika).

Sen verran vielä tuosta kulkupuolesta, että tasaisella kulkee suht nätisti, mutta heti kun joutuu kiihdyttämään tai ajamaan pidempään ylämäkeen kyyti hyytyy. Ellei raiskaa laatikkoa ja pudotuta pykälää kakkoselle. Kiitos jo etukäteen.

Ps. Koetin kyllä käyttää hakua ja etsia sieltä vastaavia tarinoita, mutta en löytänyt sieltä apuja.
Avatar
PolarSeaBlue
OCF Member 2024
OCF Member 2024
Viestit: 687
Liittynyt: 14 Syys 2007, 13:14
Paikkakunta: Siuntio

Re: Astra H Z18XE tehot hukassa ja pyörii kylmänä kolmella

Viesti Kirjoittaja PolarSeaBlue »

Eikö ne Laakkosella mitanneet puristuksia?
Jos ei, suosittelen sitä seuraavaksi.
Voi olla kolmosessa kärstakökköä pakoventtiilin sulkeutumista estämässä, ellei jo lautanen palanut puhki?
Miten on öljy maistunut?
4x Astra (G, 2x H & K): B16SHT, 2 kpl Z18XE & Z20LEH + Insignia A14NET
Edu292
'Agila'
Viestit: 6
Liittynyt: 16 Huhti 2018, 20:16
Paikkakunta: Juva

Re: Astra H Z18XE tehot hukassa ja pyörii kylmänä kolmella

Viesti Kirjoittaja Edu292 »

Ei tosiaan syö öljyä yhtään eikä polttoaineen kulutuskaan ole juurikaan kasvanut. Autolla on muuten ajettu 165tkm, eli ei ihan mahottomasti.
Eivät mitanneet Laakkosella puristuksia. Huoltoaika oli lyhyt ja olettivat vian korjautuneen puolan vaihdolla.

Aijai jos on pakoventtiilissä. Mitään erikoisia ääniä ei moottorista kuulu (vielä). Ei varmaan kannata ylimääräisiä ajella, jos vaarana on kansiremontti.
mmustaja
'Admiral'
'Admiral'
Viestit: 126
Liittynyt: 15 Marras 2010, 18:40

Re: Astra H Z18XE tehot hukassa ja pyörii kylmänä kolmella

Viesti Kirjoittaja mmustaja »

Vaihtoiko ne Laakkosella tulpat, tai edes katsoivat että on ehjät? Luulisi katsoneen kyllä...
Toi oireilu viittaa minun mielestäni suoraan kahteen vaivaan joita on elämän varrelle siunaantunut. Toinen takatuuppariskodan tapa (ilmeisesti nakutus) joskus tuhota tulpan keskielektrodin posliini ja siitä tuleva käyntihäiriö. Toinen tämän nimenomaisen Opel Z18XE:n viallinen puolayksikkö, jonka läpilyönti yhdessä tulpanhatussa aiheutti vastaavanlaisia oireita. Mutta se paketti kun on vaihdettu, niin jäljelle jää viallinen tulppa.
Edu292
'Agila'
Viestit: 6
Liittynyt: 16 Huhti 2018, 20:16
Paikkakunta: Juva

Re: Astra H Z18XE tehot hukassa ja pyörii kylmänä kolmella

Viesti Kirjoittaja Edu292 »

Eivät tietääkseni mitanneet Laakkosella puristuksia.
Eivätkä vaihtaneet siellä tulppia, vaan ne vaihdoin itse ennen Laakkoselle vientiä.

Kokeilin tänään vaihtaa kolmonpyttyyn vanhan tulpan ja kävin testilenkillä. Tosiaan vikavalo ei ollut vielä syttynyt, mutta testilenkillä se syttyi. Kokeilin aiemmin poljintestillä lukea koodeja, mutta eihän se mitään anna jos siellä ei ole koodeja tallentunut. (Hyvä minä...) Kokeilin uusiks poljintestiä ja sain vikakoodit ulos. Näköjään automaatilla vaatii kaasun ja jarrun pohjaan, sytytysvirta päälle, vaihde P:ltä D:lle, sytytysvirta pois ja takasin päälle. Sitten rupes näkymään. Koodit oli 011014 ja 017012. Nuista vissiin jätetään kaks vikaa numeroa pois, eli viittais ilmamassamittariin?
Edu292
'Agila'
Viestit: 6
Liittynyt: 16 Huhti 2018, 20:16
Paikkakunta: Juva

Re: Astra H Z18XE tehot hukassa ja pyörii kylmänä kolmella

Viesti Kirjoittaja Edu292 »

Vai viittaisko sittenkin imuilman lämpöanturiin?
ovc2z22yh
'Diplomat'
'Diplomat'
Viestit: 1049
Liittynyt: 23 Elo 2016, 12:22
Paikkakunta: Tre

Re: Astra H Z18XE tehot hukassa ja pyörii kylmänä kolmella

Viesti Kirjoittaja ovc2z22yh »

Edu292 kirjoitti: 17 Huhti 2018, 20:11 Vai viittaisko sittenkin imuilman lämpöanturiin?
Eikös sekin ole imm:ssa? ja myös P0170 usein imm johtuva, kun käy laihalla.
Edu292
'Agila'
Viestit: 6
Liittynyt: 16 Huhti 2018, 20:16
Paikkakunta: Juva

Re: Astra H Z18XE tehot hukassa ja pyörii kylmänä kolmella

Viesti Kirjoittaja Edu292 »

Joo, näin sanoivat myös Laakkosella kun sinne soittelin tänään. Tilasin uuden imm:n. Lähin löytyi Ruotsista eli nyt joutuu muutaman päivän odottelemaan. Erikoista mitenkä "harvinainen" tuo 92kW Z18XE on kun edes tarvikeosia (Siis puolapakettia ja ilmamassamittaria) ei myydä oikein missään. Enpä kyllä nuita kyseisiä olisikaan tarvikeosina huolinut.

Nuista vikakoodeista vielä sen verran, että koodeja ilmaantuu vasta muutaman sadan kilometrin jälkeen, eli minun tulkinnan mukaan siellä antaa joku anturi ECU:lle väärää tietoa ja se aiheuttaa sitten nämä oireet. Toivotaan, että se on tuo imm tai sen sisässä oleva imuilmanlämpöanturi. Minäpäs palailen kirjoittelemaan miten kävi, jahka se osa saapuu sieltä Ruotsista.
ooppeli83
'Agila'
Viestit: 8
Liittynyt: 13 Helmi 2016, 17:27

Re: Astra H Z18XE tehot hukassa ja pyörii kylmänä kolmella

Viesti Kirjoittaja ooppeli83 »

Mulla sama ongelma ollut ettei tahdo heti antaa tehoja mutta kun kierrokset yli 3200 niin silloin toimii hyvin ja kun kierrokset ovat n. 2800 ja alle
toimii sillionkin. Vaihdoin ilmamassamittarin nyt vaikuttaa että toimii mutta kun auto on puoliksi jäähtynyt niin sillion hakee tyhjäkäyntikierroksia.
Onko tää joku vika kun häipyy ajan kanssa kun auto taas oppii että ilmamassamittari on vaihdettu vai onko vikaa jossain muualla vielä.
Edu292
'Agila'
Viestit: 6
Liittynyt: 16 Huhti 2018, 20:16
Paikkakunta: Juva

Re: Astra H Z18XE tehot hukassa ja pyörii kylmänä kolmella

Viesti Kirjoittaja Edu292 »

Ilmamassamittarin vaihdolla tuli vika kuntoon, eli se mitä luultavimmin johtu siitä imuilmanlämpöanturista. Kiitos paljon avuista :thumbsup:
Vastaa Viestiin